Takaisin sinisiin

Blogi on kärsinyt viime aikoina eksistentialistisesta kriisistä (lue: liian laiska kirjoittaja), joten pidempiaikainen tapahtumien kertailu lienee paikallaan.


1. Työharjoittelu ambulanssissa

Kaksi viikkoa ambulanssin kyydissä hurahti vikkelään, mutta itse koin niinkin lyhyen harjoittelun ehdottoman positiivisena kokemuksena. Pääsi näkemään, mitä se homma oikeasti pitää sisällään, koska koulussa tapahtuva käytännön harjoittelu on tietenkin melko kliinistä. Valitettavasti harjoittelun aikana oli melko hiljaista keikkojen suhteen, ja ainoat ''pillikeikat'' päästiin ajamaan vasta viimeisessä vuorossa. Tähän olisi tietysti voinut vaikuttaa esimerkiksi sillä, että olisi hakeutunut isommalle paikkakunnalle. Jotain kuitenkin opin:

a) Mummoja kaatuu. Kylpyhuoneessa, kaduilla, hoitokodin sängyn vieressä, paikalla ei ole väliä. Joka vuorossa oli vähintään yksi tällainen keikka, joten näihin tilanteisiin sai erinomaista harjoitusta. Muutenkin noin 70% potilaista oli vanhuksia.

b) Juoppojen kanssa kannattaa tulla toimeen. Jos mummokeikkoja oli paljon, niin oli denukeikkojakin. Pääsimme vierailemaan muutamassa autenttisessa tinauskämpässä, joissa sai raivata tietään eteenpäin pullojen, tupakannatsojen ja -savun, sekä yleisen paskan seassa, sekä poliisin putkassa, missä potilas kysyi, saako antaa minulle turpaan. Ei saanut. Katselimme eräänä pimenevänä syysiltana taskulampun valossa, kun keski-ikäinen mies pissii omille villasukilleen, kahden ja puolen promillen hiivassa. Päättäväisyydellä, rennolla asenteella ja huumorilla pääsee pitkälle näiden herrasmiesten kanssa - tasa-arvon vuoksi mainittakoon, että oli siellä naisiakin! Mielummin näitä alan miehiä hoitaa, kuin joitain kirottuja narkkareita, joilla on hepatiitteja keräiltynä A:sta E:hen.

Niin, ja kahden viikon aikana parhaimmat promillelukemat puhalsi herra X, tuloksella 3,52. Kovalla työllä ja omistautumisella voittoon!

c) Helvetin hauskaa oli. Tuntuu, että olen oikealla alalla.


2. Viikko opistolla

Työharjoittelun jälkeen palattiin takaisin Kuopioon. Viikon ohjelmaan sisältyi mm. hälytysajon koulutusta, joka aloitettiin totuttuun tapaan näyttämällä hälytysajoneuvojen onnettomuusvideoita, sekä yhteistoimintaharjoituksia poliisipartion ja SPR:n vapaaehtoisten kanssa, jotka esittivät potilaita. Potilaankohtaamisharjoituksista tuli hieman autenttisempia, kun kohteessa ei odotellutkaan tuttu kurssikaveri, vaan täysin ventovieras ihminen.

Yhteistoimintaharjoitukset poliisipartion kanssa olivat sekä hauskoja, että mielenkiintoisia: Saimme keikan radioon, ja kohteessa toteamme, että on tapahtunut puukotus/pahoinpitely/ym. Samassa tekijä, eli joku kavereista, hyppää esiin suljetun oven takaa puukon tai muun aseen kanssa, ja uhkaa tappaa kaikki. Äkkiä karkuun ja virka-apupyyntö poliisille, ja turvallisen välimatkan päähän odottelemaan. Siistii!


3. Viikko sairaalassa

Toinen ja viimeinen työharjoittelu hoidettiin sairaalassa hoitsun vaatteet päällä. Hirveän hyödylliseksi en tätä viikon rykäisyä kokenut, mutta sai ainakin selvennystä siihen, mitä potilaalle tapahtuu sen jälkeen kun hänet on kuljetettu sairaalaan. Käytännössä koko viikon mittailin useaan kertaan päivässä verenpaineita, verensokereita ja ruumiinlämpöä, ja otin sydänfilmejä. Selvennystä sain myös siihen, että sairaanhoitajaksi en halua. Eipä kyllä ollut suunnitelmissakaan.


Ja nyt viime keväänä alkanut ensihoitojakso on päättynyt. Ensi viikolla palataan pitkästä aikaa sinisiin vaatteisiin, ja tiedossa on muun muassa ensimmäiset savusukellusharjoitukset. Tarvitseeko sanoa, että odotan innolla?

Sairaanhoitaja Turo moi

Periaatteiden mies

Opistolla kuohuu. Syksyn kuumin puheenaihe ja suurin ihmetyksen herättäjä on ehdottomasti nk. Hylly-gate. Tietämättömille avaan hieman skandaalin taustoja:

Asuntolan huoneissa on kaksi sänkyä, kaksi kaappia, kaksi kirjoituspöytää ja tuolia sekä kaksi yöpöytää. Sehän tekee siis yhteensä yhden per opiskelija, eikö? (Olettaen siis, että joka huoneessa majoittuu kaksi opiskelijaa.) Lisäksi kaikissa huoneissa on seiniin porattuna neljä hyllyä, eli siis kaksi per opiskelija. Tai niin ainakin luulin.

Viime viikolla koulun sähköpostiin oli ilmestynyt viesti, jonka sisältö oli kutakuinkin seuraava: ''Kaikissa huoneissa tulee olla yksi seinähylly per opiskelija. Yhdenvertaisuuden vuoksi niistä huoneista, joissa on enemmän hyllyjä, tullaan ylimääräiset poistamaan perjantaina 13.9.''

Yksi hylly? Empiirisen tutkimuksen avulla olin päätynyt siihen johtopäätökseen, että joka huoneessa niitä oli kaksi. Vaan eipä tainnut olla! Ja yhdenvertaisuuden vuoksi? Onko jonkun tunteita kenties loukannut yksihyllyisyys, vai mistä into repiä hyllyt seinistä oikein kumpusi?

Tämä haiskahtaa nyt periaatekysymykseltä; jos viidellä prosentilla ihmisjoukosta on yksi omena, ja lopuilla kaksi, tuleeko ''ylimääräiset'' viedä enemmistöltä pois ''yhdenvertaisuuden vuoksi''? Ja jos hyllyt oli ruuvattu aikoinaan jumalauta betoniseinään, oliko niitä järkeä viedä nyt johonkin säilöön? Periaatteesta vastustan tällaista järjetöntä periaateajattelua, vaikka voin hyvin elää myös yksihyllyisenä. Eikä minulla nyt enää muita vaihtoehtoja olekaan.

Mutta paras juttu on vielä kertomatta. Arvaatteko, mihin kymmenet, ellei jopa sadat ''ylimääräiset'' hyllyt vietiin? Varastoon kenties? Nope. Jonkun toisen seinälle? Njet. Helluntaiseurakunnan kirpputorille? Nein. Eikö edes Hyllyttömien tuki ry:lle? Ei.

Roskalavalle. Periaatteet alkavat siitä, mihin järki loppuu.

Hylly

Ei enää hyllyä

Muutenhan opiskelu on soljunut varsin mukavasti tiukan aikataulun tahtiin. Iltaisin kaikki aika treenaamisen jälkeen menee nenä kiinni kirjassa, tentteihin lukien. Tai no nyt vähän huijasin, ei sitä aina jaksa lukea.

Käytännön harjoituksissa on harjoiteltu muun muassa lihakseen pistämistä kaverille, ja koettu iloisia perhetapahtumia useaan otteeseen synnytyksen avustamisessa.

Nyt pistää

Se on poika! Tai tyttö?

Pedagogisen erityismaininnan jakavat tällä kertaa simulaattorihuone- ja harjoitusalueen keikkapäivät, jolloin harjoitellaan lähes oikeita potilastilanteita joko nukella tai kaverin esittäessä esimerkiksi rintakipuista 75-v ukkoa. Erittäin opettavaista ja hauskaakin samalla kertaa, win-win. Teho-opetus tuleekin tarpeeseen, sillä ensi maanantaina hyppään kahden konkarin kanssa EKU7281:n kyytiin työharjoitteluun kahdeksi viikoksi. Jännääkö? Todellakin.

EKU7281 on siis ambulanssi.

Obduktio

Tänään oli ihan tavallinen aamu. Heräsin ennen seitsemää, puin päälle ja menin aamiaiselle. Murahdeltiin huomenet. Haettiin autot ja ahtauduttiin sisään yhdeksän muun kanssa. Ajettiin sairaalaan, autot parkkiin, pienestä ovesta sisään. Kaikille jaettiin vihreät esiliinat, kasvonsuojaimet, hanskat, myssyt ja kenkäsuojat. Ahdasta käytävää pitkin ja taas pienestä ovesta sisään, pieneen huoneeseen, jossa oli vihreät kaakeliseinät. Sitten aamu ei ollutkaan enää ihan tavallinen.

Siinä se oli, kiiltävällä, metallisella pöydällä. Harmaa iho oli vedetty auki leuan alta haaroihin asti, ihmislihamössö vain pilkotti välistä. Kaikki, mikä normaalisti on piilossa, oli nyt esillä. Kaikki. Stressireaktio iski noin viidessätoista sekunnissa: tuntui, että keho alkoi säteillä lämpöä normaalia enemmän, hiki valua noroina. Imelänkaltainen, voimakas ja kaiken peittävä löyhkä tunkeutui sieraimiin maskin läpi. Mitä virkaa sillä edes oli? Suun halusi pitää kiinni; mielummin haistaa se, kuin maistaa se. Jalat tuntuivat hetken aikaa veteliltä.

Itsestään oppii joskus uusia puolia. Kuten esimerkiksi sen, että täysin normaalista elämänrytmistä poikkeavassa tilanteessa itsensä kokoamiseen menee onneksi noin 20 minuuttia. Oma reaktioni yllätti; miksi keho alkaa käymään kierroksilla maailman luonnollisimman asian äärellä? Vielä 60 vuotta sitten agraariyhteiskunnassa kuolema ei ollut sellainen tabu kuin nykyään. Lähes jokainen oli nähnyt kuolleen ihmisen, sukulaisen, ystävän. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta. Iskikö realismi vasten kasvoja Muhammad Alin nyrkillä? Näinkö epämiellyttävän totuuden ja tulevaisuuden vision? Ei kaksikymppinen vielä usko kuolemaan, en minäkään usko.

Ruumiinavauksen valmistelija ei aikaa tuhlannut. Ensin avattiin kallo plop ja ulos vedettiin aivot blob. Seuraavaksi edettiin hytiseviin tytiseviin sisäelimiin. Keuhkot, sydän, maksa, suolisto ynnä muut kaavittiin metallipöydälle lits läts. Alkujärkytyksen jälkeen tilaisuus muuttui oikein mielenkiintoiseksi. Jos ensimmäiseen kahteenkymmeneen minuuttiin en rekisteröinyt sanaakaan patologin puheista, tai kyennyt tuottamaan inahdustakaan äänihuulten välistä, pystyi nyt jo tarkastelemaan ja koskettelemaan elimiä ilman hikoilua ja osallistumaan keskusteluun. On paljon havainnolistavampaa nähdä anatomian kirjan piirroskuvat ihan aitoina asioina lähietäisyydeltä. Kaikki elimet viipaloitiin ''yllättävien löydösten varalta'', joita ei näin opiskelijan näkökulmasta katsottuna valitettavasti löytynyt. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä vaikkapa ihka oikea rasvamaksa tai täysin tukkeutunut sepelvaltimo. Patologin työpöytä näytti lähinnä kaupan lihatiskiltä. Loppupäiväksi saatiin mietittävää ja keskusteltavaa, eikä itsepintainen löyhkä ole vieläkään poistunut sieraimista.


Mitä enemmän sen kasvoja tuijotti, sitä vähemmän inhimillisiä piirteitä niistä löysi. (Tätä ei nyt pidä käsittää väärin.) Ei kuollut ihminen näytä levollisesti nukkuvalta, eikä ruumiin vierellä tarvitse jännittää, avaako se silmät. Kuolleen kasvoilla ei ole tunteita, ei surua, tyytyväisyyttä, iloa, vihaa tai levollisuutta. Keho on vain tyhjä kuori, joka mukailee löysästi ympäristön liikkeitä. Kuoleman jälkeen ei ole enää mitään.

Kuoleminen on taattua, eläminen ei.

Boys are back in town

Kaksi eri ihmistä kävi tänään kyselemässä uusien blogitekstien perään. Uskomatonta, että tätä pas... kirjoittelua jotkut jopa jaksaa kaivata! Härifrån tvättas, kuten joku lätkäjoukkue taisi mainostaa.

Kesälomalla tuli nollattua pää melko tehokkaasti ankaralla työnteolla ja festaroinnilla, vaikka jotain uutta opinkin: sinisilmäisyys saattaa maksaa esimerkiksi parituhatta euroa, jos ei ole tarkkana omien oikeuksiensa kanssa. Liittykää oman alan ammattiliittoon ettei tarvitse katkeroitua.



Ensimmäistä kertaa kesän jälkeen saavuttaessa opiston portille sunnuntai-iltana Thin Lizzyn klassikko soi itsepintaisesti päässä. Pojat on taas Kuopiossa! Kevytta laskua koulun alkuun toivoneet saivat pettyä, kun heti maanantaiaamuna ensihoidon opiskelu alkoi tiukalla tahdilla. Syksyn ensimmäinen tentti on jo elokuun lopulla, ja kesän riennoissa tyhjentyneen keskusmuistin ansiosta keväällä opitut asiatkin tuntuivat uusilta. Toisaalta nopean tahdin takia on ollut pakko pysytellä mukana opetuksessa, ja tuntuu, että ihan oikeasti uutta asiaakin on jäänyt päähän valtavat määrät - onhan kuuden päivän sisään opiskeltu niin neurologiaa, kardiologiaa, traumatologiaa kuin geriatriaakin (voi veljet, että kuulostan viisaalta, kun pääsen viljelemään alan sanastoa. Flimmeri. COPD). Hengitysvaikeuksista luentoja pitäneelle opettajalle on annettava pedagoginen erityismaininta; vaikka miehen löpinät olivat opettavaisia ja täynnä sisältöä ja hyvää läppää jo keväällä, tuntuu, että hän on ladannut kesällä akkuja oikein huolella, koska on välillä aivan liekeissä! Hyvä läppä on vaihtunut huikeaan läppään, joka ei sisällä typeriä alleviivattuja vitsejä, vaan ihan luonteenomaista puheenpartta. Penaaliin menee niin että pamahtaa.

Tällä viikolla pitäisi myös olla mahdollisuus päästä seuraamaan ruumiinavausta Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Siis pitäisi, jos patologilla vain riittää asiakkaita.

Toivotaan, että ihmisiä kuolee, kuten obduktion infotilaisuudessa mainittiin. Heh

Kevään viimeiset

Se on loma nyt!

Tai no jos huomiseen vielä malttaa. Silloin järjestetään lukukauden päätösjuhla, jossa valmistuvat kurssit saavat paperit kouraan. ''Kolmosten'' viimeinen koitos, loppusota, oli tiistaina ja sen jälkeen riemukaarella onkin juhlittu joka ilta. Musa pauhaa ja aurinko paistaa iltaan asti, ja ukkelit ottaa virvokkeita kiihtyvällä tahdilla ilta-aurinkoa odotellessa. Olo on kuin jossain etelän bilelomabilekohteessa, vain uima-allas ja bikinimimmit puuttuvat.

Meillä ykkösillä sen sijaan jätettiin kaikki hyvä viimeiselle viikolle: maanantain suoniyhteyden avausharjoitus (eli pisteltiin kaveria neuloilla) ja tänään torstaina järjestetty anatomian viimeinen tentti pistivät itse kunkin hikoilemaan enemmän tai vähemmän. Stressi on kuitenkin nyt ohi ja lomafiilis päällä, eikä tässä ilmanalassa voi oikein muuta ollakaan; lämpötila on tällä hetkellä noin +25 ja taivas täysin pilvetön. Kysymys kuuluu, mitä helvettiä minä teen sisällä tietokoneen kanssa?

Puoli vuotta takana, vuosi edessä. Kuopio kiittää ja kuittaa, tavataan taas ensi syksynä. Tästä alkaa kesän mittainen radiohiljaisuus. Sommoro!

Rojut ränniin.

Narkkarikäsillä sulautuu hyvin Petosen naapurustoon.

Riemukaari

Koulun punttista tulee ehkä vähän ikävä.

Auringonnousu

HUHHUH

Kalenterin sivut ovat repeytyneet irti tavallistakin nopeammin ensihoitojakson aikana. Kuten aiemmin ehkä on jo mainittu, täältä valmistutaan myös perustason ensihoitajaksi. Sammutusasu ja isojen poikien leikit saivat kyytiä heti kättelyssä pari viikkoa kestäneen fysiologian opiskelun merkeissä, ja trendikkään punaisissa ambulanssimiehen housuissa pidetään kivaa myös pitkälle ensi syksyyn.

Oli jännittävää huomata, kuinka ihan oikea opiskelu sisältäen luennoilla istumista ja tenttiin pänttäämistä, voi olla mielenkiintoista ja jopa hauskaa. Oikeanlainen motivaatio on huikea voimavara. Kirjojen lukemisen lomassa syttyi tähän paksuun kalloon myös idea jatkokouluttautumisesta työn ohella vähintään lähihoitajaksi, mikä tarkoittaa parempia työnsaantimahdollisuuksia ja vissiin parempaa palkkaakin. Päässä huimaamista ei siltikään tarvitse tilinauhoja lukiessa pelätä. AMK-tasoinen ensihoitajakoulutuskaan ei kuulosta hullummalta vaihtoehdolta. Ensin tähtäimessä on kuitenkin ihan tavallinen palomiehen virka, nyt kun on vielä nuori ja suhteellisen viaton, noin niinkuin fysiologisesti ajateltuna.

Tiukan teoriaosuuden jälkeen aloitettiin jälleen käytännön harjoittelut, kuten potilaan ilmateiden varmistaminen ja defibrillaattorin käyttö, sekä tutustuminen ambulanssin loputtomaan tavaramäärään. Perinteen mukaan katseltiin tietysti vielä videoita, joissa hommat menee niinsanotusti käteen. ''Älkää missään nimessä tehkö näin.'' Naapurikämpän Joel J. sai taas napattua muutamat kuvat, hyvä Joel!

''Mitä mää teen?''

Kokeiltiin palkeita myös kaverille. Jännä tunne kun keuhkot pullistuu ihan kainaloissa asti.

Intubaatioputkea ei laitettu kaverille.

Vierasesineen poistoa kurkusta.

Näin loppufiilistelynä mainittakoon, että Kuopioonkin saattaa joskus tulla kevät! Tänään koulun jälkeen oli asuntolan edustalla paljon tulevia palomiehiä (ilman paitaa) ottamassa kevään ensimmäisiä pronssin sävyjä kroppaan.

Hän katsoi aurinkoon, ja näki sen säteiden lämmittävän ja valaisevan koko Pohjois-Savon maakuntaa, jopa kaukaisinta ja synkintä Petosen kaupunginosaa. Ja hän totesi: näin on oleva hyvä.

Yövuoro

Terrrrrvetuloa mukaan lyhyelle tutustumismatkalle Kuopion yöelämään! Viime yönä ja hiukan vielä tänä aamunakin tuli viisastuttua taas lisää savolaisesta anniskelukulttuurista, ja niiden oppien perusteella esittelen tietämättömille muutamia paikkoja, joissa käydä tutustumassa - oman harkinnan mukaan.


Riemukaari Hulkontie 83

Pelastusopiston opiskelijoiden ykköskiihdytyskaista sivistyneeseen hauskanpitoon Kuopion keskustassa. Huoneita löytyy useasta kerroksesta, ja bileiden laatu vaihtelee suuresti soluasuntojen kesken. Tutustu rohkeasti kaikkiin ja valitse suosikkisi laajasta valikoimasta! Juomatarjoilu ja muu ohjelma hoidetaan useimmiten omakustanteena, mutta poikkeuksiakin on; esimerkkinä eilinen huone X:n drinkkitarjoilu Irish coffeen ja ''äijädrinkin'' välillä, sekä toisten kaljojen tarjoaminen kolmannelle osapuolelle. Näistä juhlista et halua jäädä paitsi!

Äijädrinkki - kossuvissy lenkkimakkaralla.

Apteekkari Kauppakatu 18

Perinteistä pubitunnelmaa aivan Kuopion keskustan sykkeessä tarjoilee S-ryhmän Apteekkari. Tummalla puulla ja nahalla sisustettu pubi houkuttelee asiakkaitaan muun muassa karaokelaululla, joka olikin jo kovassa vauhdissa herrasmieskerhon saapuessa paikalle. Kuopion yö ei hiljene edes tiistaisin! Tuopin hinta keikkui 5-6 euron tienoilla, ja pullollisen talon valko- tai punaviiniä sai 11 eurolla. Niitähän taidettiinkin tilata kolme. Illan pimetessä kannattaa väistellä kaatuvia tuoppeja, jotka kastelevat housut ikävästi. Apteekkarissa tämä on onneksi otettu huomioon sijoittamalla vessaan sopivalle venyttelykorkeudelle käsienkuivauslaite, joka kuivattaa märät vaatteet miellyttävällä lämpimällä ilmavirralla.

karaoke-team Turku-Lahti

Viihdemaailma Ilona Vuorikatu 19

Illan viimeisenä päätepysäkkinä ennen omaa punkkaa voi harkita vaikkapa perinteistä yökerhoa. Lähes Apteekkarin nurkan takana sijaitsevaan Ilonaan löytää vaikka olisi jo vähän hämärää. Mainospuheiden mukaan viihdemaailma tarjoaa asiakkailleen muun muassa jorausta, karaokea (taas!) ja bar-in-a-bar -tyylisen englantilaisen pubin. Uskokaamme siis niitä. Juomien hinnalla ei tässä vaiheessa ole enää juurikaan väliä, mutta aamulla spontaaneista paikoista putkahtelevia kuitteja kannattaa vältellä. Suurehkon tanssilattian täytti erivärisiin haalareihin pukeutunut opiskelijakansa, jota tanssitti paikoitellen todella surkea DJ. Töksähtelevät vaihdot olivat hänen tavaramerkkinsä. Pään painuessa aamuyön tunteina tyynyyn on mielipuolinen tinnitus korvissa taatttu.


Ilonan valaistuksessa oli ilmeisesti jotain pielessä, sillä edustavien kuvien otto ei enää loppuillasta onnistunut. Palautetta asiasta on laitettu eteenpäin.

Pusi pusi ja hyvää yötä!