Ajelee!

Hirveen rankkaa on tänään ollut. Koko päivä, kello 8:00-16:00, ajeltiin paloautoilla opiston 36 hehtaarin harjoitusalueella, ja sama toistuu vielä torstaina. Miten tätä jaksaa? Varsin mielenkiintoisiin paikkoihin kyllä opettaja käski ajamaan, muutamalle polulle olisin itse lähtenyt mielummin intistä tutuilla maastokuorma-autoilla. Jumiin ei kuitenkaan jääty. Vihdoinkin jotain hommaa, mistä väitän vähän jotain tietäväni  ja osaavani. Je!

Aiemmin maanantaina opiskeltiin vielä kauhealla pikatahdilla virve-puhelimen käyttöä. Ensimmäisestä luennosta ei tuntunut jäävän monellekaan käteen juuri mitään.
Alla kuva puhelimesta, mutta ei paloautosta.

Savunhajuinen pukuhuone

Yllättävää kyllä, painoa on tullut pari kiloa lisää. Syy lienee Amican hiilarimössöruuan, jota tulee vedettyäkin aika hyvällä halulla. Lihasmassaahan ei näin lyhyessä ajassa ehdi kasvattaa tuota määrää. Ruuan maussa ei useimmiten ole vikaa, mutta proteiinin saantiin täytyy paneutua huolellisesti. Kämpillä kokkaaminenkin tuntuu olevan jotenkin turhaa, kun saa päivässä kaksi ilmaista lämmintä ateriaa. Iltaisin treenien jälkeen on käynnissä massiiviset maitorahkapeijaiset. Petosen lähikauppojen rahkanmyynti on luultavasti satoja prosentteja suurempaa, kuin muiden alueiden.

Jääkaapin sisältö: rahkaa, rahkaa, rahkaa, pekonia, rahkaa, raejuustoa ja rahkaa.

Köpöttelyä

Eilen päästiin jo sammuttamaan ihan oikeita liekkejä, tosin ihan vain erilaisilla käsisammuttimilla ja sammutuspeitteellä. Varsinainen savusukelluskoulutushan alkaa vasta ensi syksynä. Erikokoisiin metallipönttöihin laitettiin palamaan jotain kerosiinin johdannetta ja jokainen kävi vuorollaan ruikkimassa astioihin milloin mitäkin sammutetta. Isoimpaan, pari metriä halkaisijaltaan olleen altaan paloon tarvittiin kaksi ukkelia jauhe- ja nestesammuttimineen, ja onnistuipa yksi sankari jo polttamaan naamansakin mennessään liian lähelle parimetrisiä lieskoja (en ollut minä!). Siisteintä hommaa tähän mennessä! Aamulla opiskeltiin virtausoppia, eli muun muassa painehäviöitä ja kitkoja letkuissa, ja voin kertoa, että ei se letkulla ruiskuttaminen niin yksinkertaista ole, kuin voisi kuvitella. Illalla piti vielä lähteä ‘’kevyelle hölkälle’’ parin huonekaverin kanssa.

Ja paskat, hirveäksi juoksukilpailuksihan se meni lopussa. Reilun tunnin lenkistä viimeinen vartti kirittiin toinen toisiamme kiinni, ja reisissä poltteli jo valmiiksi maanantain kyykkytreenitkin. Tänään on olo jaloissa ollut kuin… No, jokainen voi itse keksiä tähän jotain sukkelaa. Pari tuntia sitten pidetty, silmiä kirvelevän hikinen kuntopiiri toi onneksi hieman helpotusta tilanteeseen, mutta toisaalta tietokoneella istuminen taas jäykistää lihaksia lisää. Jos sitä maanantaihin mennessä taas kävelisi normaalisti, haha!

Nyt vielä salille treenaamaan kehon tärkeintä lihasta, eli hauista, ja vähän höntsäilemään koripalloa, tuota jumalten lajia. Illalla taas uni maittaa. Seuraavaan postaukseen voisi ehkä lisäillä taas jotain kuviakin…

Harrastukset: matkailu ja kulttuuri

Nyt on viikko opiskelua sekä vajaan viiden tunnin junamatka takana. Junassa vierustoverin pää pilkki koko matkan Kouvolasta Mikkeliin, mitä oli huvittavaa seurata.

Viikonlopun lyhyyden tajuaa kunnolla vasta, kun viettää perjantain ja sunnuntain välisenä aikana hyvällä tuurilla vain kymmenisen tuntia eri kulkuvälineissä. Perjantaina ei ollut niin hyvä tuuri: junat yllättäen reilusti myöhässä, kun pakkanen vähän kiristyy. Opintolainalla jonkun aasialaisen riisikupin (eli vähemmän nokkelansukkelasti sanottuna: auton) ostaminen alkaa tuntua erittäin realistiselta vaihtoehdolta, kun on määränpäässään vasta kahdeksan ja puolen tunnin kuluttua koulun päättymisestä. Autolla aikaa tähän pikataipaleeseen menisi noin viisi tuntia.

Mutta eiköhän tuo julkisten kulkuvälineiden toiminnasta itkeminen jo riitä, sitä saa yliannostuksina Facebookistakin. Kuluneella viikolla päästiin opiskelussa jo ihan itse asiaankin. Palofysiikan oppitunneilla opiskeltiin juurikin sitä palamisen fysiikkaa, ja ensiapukoulutuksessa opeteltiin elvytystä ja defibrillattorin -kavereiden kesken defan- käyttöä. Oppitunneilla meininki ei ole ainakaan totista, koska lähes kaikki opettajat ovat entisiä tai nykyisiä palomiehiä ja ensihoitajia, ja opetusta höystetään huikeilla tarinoilla oikeasta työelämästä. Huikea oli myös pienen mittakaavan räjähdys-demo, jossa hieman tärähtäneeltä tiedemieheltä vaikuttanut opettaja tykitti menemään ''hups!-mentaliteetilla''.

Viikonlopun näyttämönä toimi itselleni lievästi sanottuna vieras ympäristö, Kansallisbaletti. Kun aiemmat kulttuurikokemukset ovat luokkaa veressä kylpenyt bändi paiskoo soittimiaan hikisen baarin nurkassa Paholaisen riivaamina (viimeisimpänä tämä ja tämä, KOVA), oli Joutsenlammen ensimmäisissä minuuteissa ja miestanssijoiden törkeissä trikoissa tietysti ihmettelemistä. Hauska ja arvokas tapahtuma kuitenkin kaikin puolin, ja olihan se siistiä päästä taas käyttämään puvuntakkia treenivaatteissa vietetyn viikon jälkeen. Konjakit jäi kyllä juomatta väliajalla, siellä ei tarjoiltu edes XO:ta.

UKK ja ensimmäiset fiilikset

Nii oliks sinne jotku pääsykokeet hä?

Oli, kahdessa osassa: ensin lihaskuntotesti, joka piti suorittaa hyväksytysti ja jonka jälkeen pystyi hakemaan varsinaisiin pääsykokeisiin valitsemallaan koulutodistuksella. Itselläni se oli (keskinkertainen) lukion päästötodistus.

No mitä niis niinkö tehtii hä?

Lihaskuntotestissä penkkipunnerrus, vatsalihakset, leuanveto ja kyykky. Kuopiossa järjestetyssä varsinaisissa pääsykokeissa juostiin Cooperin testi, uitiin 200 metriä ja täyteltiin loppupäivä lappuja psykologisissa testeissä. Pisterajat löytyy täältä.

No onks sul siel joku kämppä vai hä?

Opiston asuntolassa kämpätään. Kuusi ukkelia per soluasunto, huoneita vain kolme. You do the math.

No kauan se sit oikee kestää?

Puolitoista vuotta, jos ei satu mitään ihmeellisyyksiä, esim. loukkaantumisia.

Eiks sinne oo aika vaikee päästä?

Ei.

----------

Oi Petonen, tuo Kuopion ihastuttava betonihelvetti, jossa vietän seuraavat 18 kuukautta elämästäni. Harmaat seinät kaartuvat kohti taivasta, kunnes näkyvissä on vain sitä harmaata. Erinomainen paikka lähtee kattoo tasaselle maalle, eli tutummin perisuomalaiseen pystypainiin. Kuopion kaupunginosien väkivaltarikostilastojen numero yksi, kuulemma.

Silti täällä on mukava olla.

Ehkä jo pääsykokeista tutuilla huonetovereilla on osuutta asiaan. Ehkä opiston hyvällä hengelläkin. Ehkä syy viihtymiseen on se, että täällä pääsen (ja olen velvoitettu) tekemään yhtä itselleni tärkeimmistä asioista niin paljon kuin ruumis sietää; treenaamista. Opiston erittäin hikinen, pommisuojatyylinen punttisali muistuttaa hyvin läheisesti tuttua Hyvinkään Pihkalan salia, tuota urheilun Pyhättöä. Paljon tankoja ja romua, vähemmän kiiltäviä naruhärveleitä.

Tietämättömät pelottelivat, että meininki täällä on kuin armeijassa. ’’Siellä kuulemma joka aamu aloitetaan kolmirivistä ja siel on kaikki arvomerkit ja kaikki. Kelaa!’’ Totta, kaikilla on yhteneväiset univormut, mutta inttimäinen, rautakanki-juurikin-siellä -tyylinen jäykistely ja kaikenlainen nöyristely loistavat poissaolollaan. Ruoka on ilmaista, asuminen on ilmaista ja asuntolassa käy siivooja kerran viikossa. Kelaa, SIIVOOJA.

Itse opiskelu on alkanut pehmeällä laskulla lähinnä oppilaitoksen tapoja, käytäntöjä ja historiaa koskevia luentoja kuunnellen. Ensi viikolla päästään jo ajamaan paloautolla ja harjoittelemaan pelastajan perustaitoja, eli ilmeisesti temppuilemaan köysillä ja moottorisahoilla ynnä muuta mukavaa. Olo on kuin pikkupojalla, hhaha!

Loppukevennykseksi vielä Pelastusopiston ilmeisesti ikuisesti lyömätön Cooperin testin tulos vuodelta 1993:

4050 metriä. KELAA!



Suurin osa kuvista tässä blogissa on kuvattu perunalla.

Oma punkka vasemmalla, kaverin taustalla.

Ruhtinaallinen ja viihtyisä hengailutila.

Kello kolmen lähtö Kuopioon

Perhoset kipristelevät mahassa. Jännitys yhdistettynä Pink Floydin Time-biisin tärykalvoja taiturimaisesti rakastelevaan kitarasooloon saa melkein sen yhden miehisen kyyneleen vierähtämään poskelle, mutta se ehtii onneksi höyrystyä jo silmäkulmaan. Luminen maisema vilisee junan ikkunasta kun liikumme eteenpäin ja vanha jää taakse (toivottavasti osa vanhasta myös säilyy).  Edessä on puolitoista vuotta asumista ja opiskelua Pelastusopiston asuntolassa, sisäoppilaitoksessa, ja takana 21 vuotta ihan kaikkea muuta.

Tämä blogi kertoo opiskelusta palomieheksi ja ehkä jopa tuntemuksistanikin matkan varrella. Unelma on tavallaan toteutunut, mutta silti vasta alkutekijöissään.